En ole saanut mitään näkyvää aikaiseksi. Liikaa ajatustyötä kai =). Askartelutkin ovat jääneet tyttären huoleksi, eilen saimme koko perhe kaulakorut (kuvassa omani). Taustalla pilkottaa kesäkoteja, niitäkin on jo selailtu. Oman kodin remontti seisoo, mutta pihassa kaatuu puita.

Kaikki on eteenpäin.

Väriä

Tästä on puhuttu paljonkin. Kaipaan vaaleaa, valkoista ympärilleni, mutta rakastan värejä,
raikkaita, vahvoja, vanhoja. Hempeistäkin olen alkanut tykkäämään. Kevätkö jo houkuttaa, kun langat ovat muuttuneet kirjaviksi, mieli hakee oranssia, keltaista (!!), vihreää. Sohvalle on ilmaantunut jo kukkatyyny, mattojen raidat eivät ole enää ruskeita. Ehkä ulkona makaava lumi valaisee, sisälle ovat nyt tervetulleita uudet sävyt.

Plussan puolella

Lunta! Tyttären Kummi viipyi viikonlopun, oli kivaa. Eläinleikkejä ja yksi viidakkoretki. Antoisa kirpparikierros, ihan rauhassa, ilman lapsia. Ehkä jaksan kuvata löydöt myöhemmin.

Herkkuja.

Pienellä taas yskä. Valvomista.

Mies karsi oksia, teki majan aitan seinustalle. Mahtuu äitikin leikkimään. Tyttärelle löytyi kirpparilta sukset, joten hauskoja ulkoiluhetkiä luvassa. Minulla ei ole suksia, en ole hiihtänyt peruskoulun jälkeen... mutta mies on hankkinut parit metsäsukset, eiköhän niillä eteenpäin pääse.

Tänään voisin käpertyä tuon majan nurkkaan kippuralle, laittaa silmät kiinni, nukkua, nukkua... Herätä keväällä. Vai malttaisiko sitä kuitenkaan ihan talviunille.

Olen aloittanut kaikkea ja valmiina ei paljon mitään. Viikonloppuna saimme sentään keittiön seinät maalattua ja yhden hyllyn seinään. Hurraa. Loppuaika meni lauleskellessa. Olimme sen tarpeessa. Mutta nyt elämme taas kaaoksessa, kunnes saisin aikaiseksi. Sekamelska on myös pääni sisällä, paljon paljon suunnitelmia, punnittavaa. Lapset pitävät hetkessä kiinni.

Pimeää taas, märkää. Onneksi päivä pitenee.

Pohjoisessa

Kuinka kaunista olikaan. Myrskyn jälkeen pakkasta ja aurinkoa. Tähdet ja kuu.

Kolmantena yönä tytär sai korvatulehduksen. Ilman mitään varoitusta. Siitä se alkoi ja siinäpä se loppureissu, enemmän ja vähemmän sairastellessa. Paljon jäi kyläpaikkoja, katuja, kirppareita, rantaa kulkematta. Hiljaista käyskentelyä ei yhtään, ei ainuttakaan vanhaa muistoa, jota olisi ehtinyt lapsille näyttää. Harmittaa, mutta ainahan on seuraava kerta.

Arki kuitenkin katkesi, virisi paljon uusia ideoita, intoa ihan tavallisiinkin kotihommiin. Nyt kun pääsisi tästä taudista, pääsisi puuhaamaan. Ihanaa olla kotona.