keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Haahuilua

Paluu arkeen on hidasta. Pienin on yhä flunssainen, joten olemme kotosalla. Haukottelemme. Eilen kävimme sentään lähikaupungin isossa marketissa ruokaostoksilla. Alennuskorista löytyi tällä kertaa kirjoja vähän kaikille: lapsi valitsi Nalle Puhin, mies jonkun luontokirjan ja minä Kaunista kotiin pikkurahalla -kirjan. Joulupukki oli myös kuullut toiveeni ja toi pari muuta sisustuskirjaa, joten nyt vain odotan oikeaa hetkeä, että voisin oikein syventyä niihin kaikkiin... Hieman olen toki lueskellut ja selaillut, katsellut kuvia. Teksti ei välttämättä ole kummoista, mutta kuvat ovat kivoja. Tosin yhtään täydellistä (minun mielestäni täydellistä) kotia en löytänyt näistä, mutta hyviä ideoita ja kauniita ratkaisuja, yksityiskohtia.

Taisin viimeksi hehkuttaa, kuinka nyt olisi koti paljas ja valmis taas vastaanottamaan vaikka ja mitä, mutta... miltäs taas näyttääkään. Mies on lähdössä reissuun viikonlopuksi, eikä keittiön lattiaremontti ole vielä valmis. Toisaalta minun ei siis TARVITSE rehkiä vielä, suursiivous saa odottaa. Ehkäpä sittenkin ehdin lukea, syödä hyvin, levähtää, ulkoilla, ehkä vähän maalata... Ja niin, tehdä lisää lumiukkoja. Tänään teimme tyttären kanssa jo perinteisen lumiukon, sekä koiran, kissan, apinan (jolla on sammakko selässä), nallen ja tiikerin. Huomenna kuulemma pitää tehdä ainakin pupu ja iso karhu =).

Ei kommentteja: