Jotenkin tuntuu tutulta. Tyttären kerhot alkoivat, ja sairastelu samantien. Istutaan sisällä ja podetaan pojan kanssa, tytär menee pitkin seiniä, koska on jo parantunut parin päivän flunssastaan (joka pienellä kestää taas näköjään pari viikkoa). Minun pitäisi viitsiä ja jaksaa muutama tylsä asia, lykkään niitä kuumeen varjolla. Mutta ne odottavat, eivät ne katoa, koko ajan jomottavat pään sisällä. Miten muutos voikin olla joskus niin vaikea saada alkuun? Vaikka tietää, että on pakko, ja tajuaa, että tämä se pahinta on, repäisy tutusta. Kun asiat taas rullaavat, kaikki käy lopulta hyvin. Vaikkakin erilailla.
2 kommenttia:
Täällähiukan samat meiningit, Heti kun koulu alkoi, alkoi myös sairastelu..Ensin tytöllä flunssaa nyt minulla, varoiteltu on jo koulussa myös mahataudista sekä täistä. Että molempia päitä on tämän vanhemman vahtiman.. ja hoidettavat hommat kasaantuvat eivät katoa.
Hei Niina, se on aina tämä alku tämmöstä. Toivottavasti teillä on jo toivuttu ja muut pöpöt pysyy loitolla!
Lähetä kommentti