Mummolassa

Löysin vanhan kotikaupungin pyörätiet uudestaan. Maalaismaiseman kaupungin hulinan kupeessa. Vanhan kotitalon, muistin sen jyrkän mäen (miten siitä talviliukkailla pääsi lastenvaunujen kanssa). Juhani. Talon nimi, sen olin unohtanut, miten sen voi unohtaa. Mietin, keitä siellä nyt asuu, miltä näyttää, remontoitiinko se "pilalle". Millaisia me olisimme, jos vielä siellä asuisimme, samanlaisiako. Puuhat ainakin erilaisia, vuokralaisten, ei omaa pihaa, rauhaa, liikenteen taukoamaton hurina.

Kotiin oli hyvä tulla, vaikka reissu oli mukava. Ensimmäisenä kiersin kasvimökin ja pihan. Mitä uusia nuppuja, kukkia, onko paprika taas pudottanut hedelmänalut. Lapset jäivät vielä mummolaan, tulevat illalla. Meillä on hiljaista, meinaan vähän kitkeä , lukea, kutoa. Tai sitten vain olla.

Aika

Niin se taas menee. Minä en mene mihinkään, ainakin siltä tuntuu. Yritän pysyä pienissä hetkissä, nauttia kesän joka hippusesta.

Huomenna vietetään peikkotyttären viisivuotispäivää. Mihin se aika meni, vasta minulla oli pienenpieni käärö sylissä.

On ne ihania, kun ne on pieniä, mutta on ne ihania, kun ne kasvaakin.