Maalattuja naisia

Miksi aina naisia? Mies kysyi.
En tiedä. Mitä sitten? Niitä vain tulee. Tai ei niitäkään enää, maalausinto on laantunut, eikä minulla ole rutiinia, joka saisi tarttumaan pensseliin uudestaan. Odotan inspiraatiota, olkoonkin se tyhmää (myönnän, että helteillä on myös osuutta asiaan =) ).

Uimakoulua

Kuvassa tyttären uimakoulun maisemat. Mukavaa, kun ilma on lämmennyt (viime viikolla ei paljon naurattanut, äidit turkit päällä ja lapsoset uikkareissa tärisemässä). Tytär on päättänyt oppia itse uimaan, opetus ei paljon kiinnosta. Ujostuttaa. Ei auta mikään, mutta siellä menee kuitenkin, polskii muitten lähellä, mutta auta armias, jos joku PUHUU hänelle tai PITÄISI jotain ohjetta noudattaa. Huoh. No, ensimmäisillä kerroilla ei varpaitaan kastellut, joten jotain kehitystä...

Eräänä päivänä koulun jälkeen näimme kyykäärmeen. Ui siitä tyttären vierestä ja rantautui jalkoihini. Siinä sitä sitten tuijoteltiin puolin ja toisin. Se, aika suuri, mutta kuitenkin niin pieni ja yksin, ja me, kaikki äidit, isät, lapset. Poishan se piti lopulta viedä, kun ei tajunnut (uskaltanut?) itse lähteä.

Puolensa tuolla uimakoululla luonnonhelmassa.

Mukavaa juhannusta!

Pieniä ja suuria...

...luonnon ihmeitä. Siinäpä viikonloppu meni ja sen tuntee. Kumpparit jalassa. Kasvoissa auringon ja tuulen piiskat. Väsyttää mutta vielä jaksaisi. Tietää kantaneensa kanoottia ja meloneensa vastatuuleen. Uiminen jäi, vaikka kuinka suunnittelin. Ehkä huomenna.

Harmaata

Puh ja pyh. Viikkosiivous tehty (eipä uskoisi kun katsoo olohuoneen lattiaa... mutta se onkin silmänräpäys ja lelut ovat vallanneet alan), leivottu viimein raparperipiiras oman penkin sadosta. Ihan surkea piiras. Huono sato. Piti tehdä piimäkakku lohdukkeeksi ;)

Illalla päästään taas savustamaan kalaa, Miehen eilen pyytämää. Siinäpä tämän päivän kohokohdat... ei saisi valittaa, mutta kaipaisin vähän jotain. Valoa. Olen nuutunut, en saa aikaiseksi. Maalausvimma on latistunut, kun ei näe sisällä. Sävyistä tulee omituisia, likaisia. Ulos tihkuun ja tuuleen se kai on teline kannettava, jos meinaa saada valmista.

Oravanpojilla sen sijaan ei näytä olevan huolenhäivää .

Lempieläimiä

Tyttären ensimmäiset prinsessaleikit. Prinssi ei suostunut pukemaan kuninkaallisia vaatteita, vaan halusi olla kissa. Tytärkään ei kauaa jaksanut, muuttui sammakoksi. Sitten apinaksi. Poika perässä. Iltaisin pienin on kilpikonna (joka ei osaa mennä iltapesulle ja pääsee muuten aikas lujaa karkuun).

Pihassa seurataan lintujen pesimäpuuhia. Harmaasieppo tanssii iltaisin kalliolla, rastaat nurmikolla päivisin. Saako räkättirastaan ottaa käteen, kysyy poika. Minä otin muurahaisen käteen. Saako sisiliskon ottaa käteen. Ei oteta liskoja, perhosia eikä ampiaisia, jookos.

Suloisimmat piha-asukit lienevät oravanpoikaset (ei oteta niitäkään käteen!). Hieman ovat säikkyjä ja jollain tapaa kömpelöitä. Hellyttäviä. Syövät voikukkia, voi onnea =)

Minusta parasta on viime aikoina ollut mustarastaan iltahuilu, peipposen laulu päivällä. Syreenin tuoksu, onko se ennen ollut näin vahva.

Olen selannut kuvia, omiani ja muiden, vanhoja uusia unohtuneita. Olen heittänyt villasukat vihdoin jalasta -vain laittaakseni tänään takaisin. Ei haittaa.

On juostu pihalla, pötkötelty, ihmetelty, höpötelty. Nuuhkittu pihlajaa ja syreeniä. Päätetty -jälleen kerran- ostaa luonnonkukkakirja. Löydetty uusi sinitiaisenpesä.

On kärrätty ja kitketty. Kasvihuoneesta puuttuu yhä katto ja ovi. On sitä itsekseen harmiteltu. Tänään sitten emäntä yksin puutarhalla kesäkukkien perässä. Kotiin tullessa mukana kurkku, paprika, chili, kolme erilaista tomaattia, persilja, ruohosipuli. Ja krassi. Mahtaako ostohulluus nopeuttaa katonlaittoa?