Äiti, ostetaan isille joku yllätys ja soitetaan sitten sille ja sanotaan, että pitää tulla heti kotia, sanoi tytär viime viikolla. Oli jo iso ikävä. Pieni mietti illan, mikä olisi paras yllätys. Päätyi lopulta maatilaan, koska sitten iskä voi hoitaa sitä, eikä tarvitse lähteä reissuun. Varsin houkutteleva ajatus, ainakin toiselta puolelta.

Tällä viikolla on sitten nautittu siitä, että koko perhe on koolla. Samalla sairasteltu, väsytty lisää.

Minusta tuntuu, että alan kohta virittelemään jouluvaloja johonkin nurkkaan.

Hapuilua

Tauon aikana olen...

saanut ihanan työn
luopunut siitä ihanasta työstä
ja tuntenut olevani täysi paska

saanut toisen työn
ollut reissumiehen vaimo
valvonut
itkenyt
sairastanutkin
olen ollut pettynyt itseeni
toisaalta tuntenut huimaa onnekkuutta ja hämmennystä
kiitollisuutta, onnistumiseniloa

en ole ehtinyt kipuilla kotiäitiyidestä luopumista, kaikki on käynyt niin nopeasti. nyt sekin alkaa painaa. viikon päästä uusi työ, vieras ala, ympäristö, odotettu haaste, samalla pelottava. miehen reissu jatkuu vielä, toivottavasti ei pitkään.
lapset. lapset, nuo rakkaat, kyllä ovat antaneet kuulua, mitä mieltä muutoksesta. mutta pärjäillään, päivä kerrallaan.

silti odotan sitä hetkeä, kun kaikki taas loksahtaa raiteilleen.
arki ja rutiinit, miten niitä voikaan kaivata.

Tauko

Minulla on liikaa tekemistä, ollut jo jonkin aikaa. Liikaa, ja tyhmyyksissäni haalin lisää (tosin nämä haalimani ovat vain mukavia juttuja, mutta joskus nekin väsyttävät, vievät ajantajun, ajan ja tajun). Harmittaa vietävästi, etten ehdi olla täällä, tehdä tätä kunnolla, edes lukea muiden blogeja. Jotta en saisi tästä(kin) päänsärkyä ja painajaisia, pidän pienen tai suuremman tauon.

Ihanaa, värikästä syksyä kaikille, nähdään taas !!

Keskustelu aamupalapöydässä, äiti ja kaksivuotias, väsyneitä molemmat, hyvinkin pitkän ja huonon yön jälkeen:

- Mikä sulla on hätänä?
- ....yy-y
- Onko kurkku vielä kipeä?
- Ei
- Onko masu kipeä?
- Ei
- Käsi? Jalka?
- Ei
- Mikset sitten syö?
- y-y-y-YYY-Y
- Onko sulla uhmaikä?
- On.

- Mikä se TUHMAIKÄ on? huutaa viisivuotias pöydän toiselta puolelta.

...

Päiväunien jälkeen alkoi parempi elämä. Mikä mahtava ilma, tuuli ja lämpö, lehtien tanssi. Illaksi luvassa kalareissu (ei minun), hyvä kirja ja oleilua. Toivottavasti hyväuniset lapset.

Arki

Jotenkin tuntuu tutulta. Tyttären kerhot alkoivat, ja sairastelu samantien. Istutaan sisällä ja podetaan pojan kanssa, tytär menee pitkin seiniä, koska on jo parantunut parin päivän flunssastaan (joka pienellä kestää taas näköjään pari viikkoa). Minun pitäisi viitsiä ja jaksaa muutama tylsä asia, lykkään niitä kuumeen varjolla. Mutta ne odottavat, eivät ne katoa, koko ajan jomottavat pään sisällä. Miten muutos voikin olla joskus niin vaikea saada alkuun? Vaikka tietää, että on pakko, ja tajuaa, että tämä se pahinta on, repäisy tutusta. Kun asiat taas rullaavat, kaikki käy lopulta hyvin. Vaikkakin erilailla.

Tykkään kun tulee syksy, ei siitä mihinkään pääse. Kesää aina kaipaa ja rakastaa mutta syksyn sävyt, valo ja koleus sopivat silti minulle paremmin.

Vielä se ei ole. Aamuisin hento tuntu, iltapäivisin vähennetään vaatetta reippaasti. Ihanaa aikaa!

Mummolassa

Löysin vanhan kotikaupungin pyörätiet uudestaan. Maalaismaiseman kaupungin hulinan kupeessa. Vanhan kotitalon, muistin sen jyrkän mäen (miten siitä talviliukkailla pääsi lastenvaunujen kanssa). Juhani. Talon nimi, sen olin unohtanut, miten sen voi unohtaa. Mietin, keitä siellä nyt asuu, miltä näyttää, remontoitiinko se "pilalle". Millaisia me olisimme, jos vielä siellä asuisimme, samanlaisiako. Puuhat ainakin erilaisia, vuokralaisten, ei omaa pihaa, rauhaa, liikenteen taukoamaton hurina.

Kotiin oli hyvä tulla, vaikka reissu oli mukava. Ensimmäisenä kiersin kasvimökin ja pihan. Mitä uusia nuppuja, kukkia, onko paprika taas pudottanut hedelmänalut. Lapset jäivät vielä mummolaan, tulevat illalla. Meillä on hiljaista, meinaan vähän kitkeä , lukea, kutoa. Tai sitten vain olla.

Aika

Niin se taas menee. Minä en mene mihinkään, ainakin siltä tuntuu. Yritän pysyä pienissä hetkissä, nauttia kesän joka hippusesta.

Huomenna vietetään peikkotyttären viisivuotispäivää. Mihin se aika meni, vasta minulla oli pienenpieni käärö sylissä.

On ne ihania, kun ne on pieniä, mutta on ne ihania, kun ne kasvaakin.

Maalattuja naisia

Miksi aina naisia? Mies kysyi.
En tiedä. Mitä sitten? Niitä vain tulee. Tai ei niitäkään enää, maalausinto on laantunut, eikä minulla ole rutiinia, joka saisi tarttumaan pensseliin uudestaan. Odotan inspiraatiota, olkoonkin se tyhmää (myönnän, että helteillä on myös osuutta asiaan =) ).

Uimakoulua

Kuvassa tyttären uimakoulun maisemat. Mukavaa, kun ilma on lämmennyt (viime viikolla ei paljon naurattanut, äidit turkit päällä ja lapsoset uikkareissa tärisemässä). Tytär on päättänyt oppia itse uimaan, opetus ei paljon kiinnosta. Ujostuttaa. Ei auta mikään, mutta siellä menee kuitenkin, polskii muitten lähellä, mutta auta armias, jos joku PUHUU hänelle tai PITÄISI jotain ohjetta noudattaa. Huoh. No, ensimmäisillä kerroilla ei varpaitaan kastellut, joten jotain kehitystä...

Eräänä päivänä koulun jälkeen näimme kyykäärmeen. Ui siitä tyttären vierestä ja rantautui jalkoihini. Siinä sitä sitten tuijoteltiin puolin ja toisin. Se, aika suuri, mutta kuitenkin niin pieni ja yksin, ja me, kaikki äidit, isät, lapset. Poishan se piti lopulta viedä, kun ei tajunnut (uskaltanut?) itse lähteä.

Puolensa tuolla uimakoululla luonnonhelmassa.

Mukavaa juhannusta!

Pieniä ja suuria...

...luonnon ihmeitä. Siinäpä viikonloppu meni ja sen tuntee. Kumpparit jalassa. Kasvoissa auringon ja tuulen piiskat. Väsyttää mutta vielä jaksaisi. Tietää kantaneensa kanoottia ja meloneensa vastatuuleen. Uiminen jäi, vaikka kuinka suunnittelin. Ehkä huomenna.

Harmaata

Puh ja pyh. Viikkosiivous tehty (eipä uskoisi kun katsoo olohuoneen lattiaa... mutta se onkin silmänräpäys ja lelut ovat vallanneet alan), leivottu viimein raparperipiiras oman penkin sadosta. Ihan surkea piiras. Huono sato. Piti tehdä piimäkakku lohdukkeeksi ;)

Illalla päästään taas savustamaan kalaa, Miehen eilen pyytämää. Siinäpä tämän päivän kohokohdat... ei saisi valittaa, mutta kaipaisin vähän jotain. Valoa. Olen nuutunut, en saa aikaiseksi. Maalausvimma on latistunut, kun ei näe sisällä. Sävyistä tulee omituisia, likaisia. Ulos tihkuun ja tuuleen se kai on teline kannettava, jos meinaa saada valmista.

Oravanpojilla sen sijaan ei näytä olevan huolenhäivää .

Lempieläimiä

Tyttären ensimmäiset prinsessaleikit. Prinssi ei suostunut pukemaan kuninkaallisia vaatteita, vaan halusi olla kissa. Tytärkään ei kauaa jaksanut, muuttui sammakoksi. Sitten apinaksi. Poika perässä. Iltaisin pienin on kilpikonna (joka ei osaa mennä iltapesulle ja pääsee muuten aikas lujaa karkuun).

Pihassa seurataan lintujen pesimäpuuhia. Harmaasieppo tanssii iltaisin kalliolla, rastaat nurmikolla päivisin. Saako räkättirastaan ottaa käteen, kysyy poika. Minä otin muurahaisen käteen. Saako sisiliskon ottaa käteen. Ei oteta liskoja, perhosia eikä ampiaisia, jookos.

Suloisimmat piha-asukit lienevät oravanpoikaset (ei oteta niitäkään käteen!). Hieman ovat säikkyjä ja jollain tapaa kömpelöitä. Hellyttäviä. Syövät voikukkia, voi onnea =)

Minusta parasta on viime aikoina ollut mustarastaan iltahuilu, peipposen laulu päivällä. Syreenin tuoksu, onko se ennen ollut näin vahva.

Olen selannut kuvia, omiani ja muiden, vanhoja uusia unohtuneita. Olen heittänyt villasukat vihdoin jalasta -vain laittaakseni tänään takaisin. Ei haittaa.

On juostu pihalla, pötkötelty, ihmetelty, höpötelty. Nuuhkittu pihlajaa ja syreeniä. Päätetty -jälleen kerran- ostaa luonnonkukkakirja. Löydetty uusi sinitiaisenpesä.

On kärrätty ja kitketty. Kasvihuoneesta puuttuu yhä katto ja ovi. On sitä itsekseen harmiteltu. Tänään sitten emäntä yksin puutarhalla kesäkukkien perässä. Kotiin tullessa mukana kurkku, paprika, chili, kolme erilaista tomaattia, persilja, ruohosipuli. Ja krassi. Mahtaako ostohulluus nopeuttaa katonlaittoa?

Sillä välin...

... kun olimme poissa

- ampiaiset olivat tehneet pikkuriikkisen pesän aitan ovelle (saivat häädön)
- omenapuut ovat alkaneet kukkimaan, muukin piha kukkii ja rehottaa
- posti on tuonut miehelle mukavan paketin ja minulle erään myöntävän vastauksen (ja kasan laskuja luonnollisesti)
- kesäkukat ovat nuupahtaneet, mutta elpyivät jo. paitsi hortensia. mokoma.
- valkovuokot ovat melkein kadonneet, uusia kukkasia on tullut tilalle. tytär on poiminut jo monta kimppua

....

Tänään on minulle liikaa kuumuutta. Pojalle myös. Tytär pyydystää perhosia eikä ole moksiskaan. Paitsi kun pitää tulla sisään syömään (ja pakoon aurinkoa, talven ja kevään varjoisa piha on muuttunut helteiseksi kesäpihaksi). Sitten on kaikkea vaivaa. Ihanaa silti, kun on kesä, kukkaset, tuoksut. Paljaat varpaat.

Kotona jälleen

Voi miten mukavaa meillä oli. Tänään oli pakko malttaa tulla kotiin, mies palaa työmatkaltaan ja pientä reissuväsymystä meinasi lapsilla alkaa jo olemaan (ei ihme, kun nousivat puoli kuudelta tai kuudelta aamuisin... kotona sentään uni maittaa melkein seitsemään).

Kovasti olimme menossa, yleensä käyn kirppareilla ja se riittää. Nyt kiersimme mm yhden maatilan (kanoja, kukkoja, pupuja, luomutuotteita) ja Halosenniemen (lapsista parasta oli melkein joka ikkunasta pilkottanut järvi) ja aamuhyisen rannan (ihan vain lintujen ja laineiden takia).

Jos lapsilla oli kivaa, niin oli minullakin. Sopiva irtiotto. Nyt kaatuvat kotihommat niskaan, mutta ei haittaa. Taas jaksaa, vaikka jostain syystä kotona odottikin hirveä kaaos. Kuka täällä on käynyt sotkemassa ...?

Hip hei

Eräällä oli aamusella kiire. Oli kerhon päättäjäiset. Nytkö se kesä alkaa ?

Huomenna lähden lasten kanssa mummolaan muutamaksi päiväksi. Peikkola hiljenee siksi aikaa. Aurinkoisia päiviä !

Plussan puolella

On aloitettu suursiivousta. Kaivettu pölyinen maalausteline sängyn alta. Maalattu. Eilen ulkona, tänään sisällä. On satanut. Nähty ja nuuskittu ensimmäinen tuomenkukka. Havaittu ukkoetana. Saatu itsetehty komposti toimintaan. Suunniteltu sen naamiointia.

Kasvihuonekin valmistuu pikkuhiljaa. Mietinnässä taimet ja tupaantuliaiset. Tai avajaiset. Mitkä ne sitten olisivat. Pienet juhlat kelpaisivat.

Unohdettu postittaa kummipojan synttärilahja. Unohdettu eräät nimipäivät myös.

Vihdoin...

...on päästy ulos. Ja taimitarhaan. Meinasin tulla hulluksi. Kävimme parissa paikassa, kaikennäköisiä ja kokoisia taimia, surkean oloisia, virkkuja. Paljon puutteita (minun listani mukaan =) ) Myyjiä ei missään. Seuraavaksi menen tuttuun naapurikaupungin kukkataloon, jossa saa palvelua. Myyjästä riippuen asiallista tai tylyä, mutta palvelua kuitenkin...

Hauskin ostos oli pieni puksipuu. Tykkään siitä hirveästi. Toivottavasti saan pysymään hengissä. Muut puskat jäivät vielä kauppaan, muutama perenna lähti mukaan. Lasten kanssa on istuteltu niitä ja kylvetty myös porkkanansiemenet. Kasvimaalla vihertää jo, olen siitä enemmän kuin tyytyväinen (penkin hoito on ollut täysin olematonta sairastelujen takia).

Tuntuu kesäiseltä. Tuuli kuulostaa erilaiselta. Piha on yhtä valkovuokkomerta (juu, emme ole leikanneet nurmikkoa, miten sitä raskisikaan). Kimalaiset ovat taas tehneet pesän talon seinään. Lintujen pesäpuuhia tarkkaillaan. Alimmassa kuvassa herätyskellomme, kaunisääninen, mutta hieman liian malttamaton (aloittaa aamuneljältä makuuhuoneen ikkunalaudalla).

Vaatteista

Pitäisi tehdä -listalla on myös oman vaatekaapin päivitys. Luulen, että siellä(kin) on liikaa tavaraa. Ja luulen, että jotain pitäisi myös hankkia kesäksi. Uimapuku ainakin, se on ollut mietinnässä kauan. Mistä löytyisi sopiva?

Oikeastaan piti hehkuttaa Yoshiko Tsukiorin kirjaa Ihanat mekot ja tunikat. Onnesta soikeana kannoin sen kirjastosta kotiin. Joko nyt on pakko opetella ompelemaan. Monta mallia kiinnostaisi. Ehkä värvään ompelutaitoisen ystävän apuun, vaikka ohjeet vaikuttavat varsin selkeiltä. Ongelma onkin se ompelukone, ja minä. Huono yhdistelmä.

Viime aikoina pukeutuminen on ollut varsin rentoa. Nätisti sanottuna. Uudeksi lempivaatteeksi on noussut jokin aika sitten kirpparilta löytynyt neuletakki. Ihan mummomallia, mutta rakastuin siihen. Epäilin silti, mallia ja väriä molempia, mutta onneksi ostin. Helppo ja mukava pitää.

Toisenlainen toukokuu

Sisäelämä jatkuu, vaikka mieluummin kirmaisimme pihalla. Tytärkin sairastui, nyt ovat molemmat lapset kuumeessa. Poika alkaa olla taas aika räytynyt, saisi jo helpottaa. Reppanat.

Tuntuu, että tämä kuu on kestänyt vuosisadan, ahdistaa, kyllästyttää, kevät menee menojaan, kesä tulee varkain ja meillä on kaikki kesken pihalla. Onhan tässä toki vielä aikaa, ja mitä sitten jos ei kaikkea ehdi. Silti. Mur.

Lauantain iloja ja suruja

- sataa kaatamalla, ei päästä pihahommiin
- pojan yskä jatkuu hurjana, ja kuume sahaa ylös alas, eipä tässä ole muutenkaan ulos paljon asiaa

- pienen päiväunien aikaan minä ja tytär laitettiin pannukakku uuniin ja riennettiin kukkakauppaan. ostettiin mummulle kaunis kimppu
- kotiin tuotiin myös muutama orvokki ja ulkomuratti
- käytiin kylän galleriassa, taidenäyttelyssä, jonka nimi jäi huomaamatta. Nautittiin.

Villiintynyt tupa

Meillä pilkottaa taimia pitkin keittiötä ja eteistä. Talo on varjossa ja pieni, tilaa esikasvattaa siis vähän. Jokohan kohta uskaltaisi viedä taimet ulos? Kasvavat raukat ruukuistaan, suurenpia ei mahdu tupaan. Tai mahtuu, mutta mihin siirrään muun elämän siksi aikaa?

Pojalle nousi eilen illalla korkea kuume. Flunssaa kai. Yskiikin kovasti. Vaihteeksi siis sisäpäivä tänään. Meinaan etsiä reseptikirjasta sen helpon mustikkapiirakan, suunnitella kukkapenkin paikkaa (leikkokukille, siemenetkin odottavat). Jatkaa sylittelyä pienen kanssa, luultavasti katsomme Muumeja ja luemme. Laulamme kevätlauluja.

Minä olen syli. Äiti, ota mut, äiti, kuuluu pienen itkuinen ääni, jos yritän jotain muuta tehdä. On vielä väsyä, kiukkua. Harmia. Ymmärtäähän sen.

Ulkona onneksi pienikin jaksaa vähän mennä. Iloita kukista, sisiliskoista, mullasta ja muurahaisista. Perustaa siskon kanssa matofarmin.

Minä iloitsen noista leikeistä, auringosta. Parantumisesta. Iloitsen jo etukäteen illasta, lasten nukkumaanmenosta. Lehdistä, joihin aion uppoutua sitten. Sisustuslehtien sijaan jotain muuta. Tuntuu, että tarvitsin.

Kun lapsi sairastaa...

                                 

...äidin sydän pakahtuu. Neuvoja sataa. Tehkää näin, älkää noin, jotain täytyy vielä kokeilla. Eikö se auta. Voi kamalaa. 

Kuudentena päivänä olen kyllästynyt, sairas huolesta, väsynyt. Soitan uusien -oikeiden- neuvojen toivossa sairaalaan. Käskevät tulla. Mennään. Ruuhkaa. Kokeita. Ystävällinen lääkäri. Lopulta päästään takaisin kotiin. Onneksi. Mukana tarkat nesteytysohjeet. Poika niistä vähät välittää, nukahtaa aikaisin, nukkuu pitkän yön. Tänään näyttää paremmalta. Vihdoin. Kirjataan ylös, mitä toinen juo. Mitä tulee ulos, eikä vielä ole tullut mitään. Ehkä säästymme toiselta sairaalareissulta.

Näin on menty. Aika vain on. Tulisin hulluksi, jos miettisin, mitä kaikkea asioita olisi pitänyt tällä viikolla tehdä. Ja mitä kaikkea kivaa oli viikonlopuksi mietittynä. Se kaikki on vielä edessä. 

Reissu ja tuliaiset

Matka oli pitkä, perillä kaunista. Poroja ei näkynyt. Pilkille vielä päästiin. Muuten viikonloppu oli hulinaa, sukua, lapsia aikuisia. Ehdin jo kaivata hiljaisuutta, mutta sellainen minä olen. Sunnuntaina ajettiin Tampereelle Miehen siskon kotiin, maanantaina omaan kotiin. Väsytti.

Alla Tampereen tuliaisia, pikaiselta kauppareissulta. Pohjoisesta saimme rajun vatsataudin, onneksi vasta kotona sairastuttiin (tosin pienin oireili jo Tampereella). Petiin on kaatunut koko poppoo Miestä lukuunottamatta. Pojan kunto alkaa pikkuhiljaa huolestuttamaan.

Harmittaa. Ulkona on lämmin. Mutta tuleehan noita päiviä. Vappukin, tyttärellä jää väliin kerhon vappunaamiaiset, mutta jospa viikonlopuksi tässä toetaan.  Järjestetään omat kemut.

Aurinkoista Vappua!

...

Saamattomuus. Tuo kauhia piha. Pysähtynyt aika, mitään ei tapahdu (paitsi vähän siellä pihalla). Siinäpä tämän hiljaisuuden syitä.

 

Nyt olemme lähdössä reissuun. Josko ensi viikolla saisin aikaiseksi, matkakertomusta tai muuta. Ihanaa viikonloppua kaikille, auringonpaistetta ja linnunlaulua!

Kauhia piha

Lumi on mennyt. Piha on alaston, ruskea, tahmea. Kauhia, sanoi isäni, miten kukkaan voi tämän keskellä ellää. Samalla lapioi savimultaa kuoppaan, joka on talon takana viime kesän vesiputkien vedon jäljiltä. Muutkin kauheudet ovat suurelta osin putki- ja tieremontin ansiota. Aikataulun pettäminen heillä näkyy nyt meillä. Ei ehditty siivota jälkiä ennen talvea, nyt se alkaa.

Totuus on, että piha on kauhea. Kuin työmaa vieläkin. Ja vaaranpaikkoja on. Mutta minä näen jo kukkapenkit, uudet ja vanhat, kissan- ja kurjenkellot ja kaikki niiden kaverit. Suunnittelen uusia alppiruusuja, liljoja, polkuja. Kasvimaata. Aitaa. Riippukeinua. Minä näen sen kaiken.

Nyt vihmoo räntää, mutta peippo laulaa. Ja kevät tuoksuu.

Hyvä pääsiäinen

Olimme kotona. Pihalla paljon. Poltimme kokkoa, raivasimme kenttää ja kukkapenkkejä, sotkimme kengät ja vaatteet. Mies ja tytär kävivät pilkillä, palasivat ilman saalista, iloisina kuitenkin.

Neljäntenä päivänä mies lähti yksin (olikin jo sen tarpeessa) ja toi iltapala- ahvenen ja hauen pakkaseen. Tytär auttoi suolauksessa ja sanoi, että täällä tuoksuukin hyvältä (raaka, tuore kala, liittyneekö tähän jo jotain mielikuvia tai ehkä tuoksu vaan on niin hyvä...). Poika huusi pikku hauki, se mua purasee. Katsoi kuitenkin hauen hampaita, kun kerrottiin -taas- ettei kuollut kala ketään pure.

Oli sumuista (on yhä). Lauantaina paistoi iltapäivän. Jotenkin sumu silti sopi tähän pysähtyneeseen tunnelmaan. Ei ollut kiirettä. Ei vieraita. Ainut sovittu kyläreissu peruuntui isäntäväen sairastelun vuoksi. Ehdin ja jaksoin jopa lukea pari kirjaa, kolmas on menossa. Erityisesti mieltä piristi Anneli Vainion Kotini on linnani. Se sopi tähän aikaan, minun ja kevään.

Lisää haahuilua

Olen nauttinut sateen ropinasta kattoon. Tänään tulee lunta.
On jaksettu muutama pääsiäismuna koristella.
Pyykätty.
Eilen päästiin jo ulos, lätäköihin.

Tytär sairasti vatsatautia viikonloppuna, olen jo toiveikas, ehkä se ei tarttunut muihin (tai poikaan ja minuun, mies oli reissussa). Olo on silti vetämätön, valju. Tekemistä on kasa, epämääräinen. Mukavaa tekemistä tosin, mutta kiirus tulee, se ei ole koskaan kivaa.