perjantai 14. marraskuuta 2008

Viisaita ostoksia?



Isäni äiti kuoli, kun olin vauva. Kun omia muistikuvia ei ole, on kertomusten, valokuvien, tavaroiden varassa. Yllä oleva kynttilänjalka on mummin vanha. Yksinäinen, jostain syystä minulle kulkeutunut (kukaan ei tietysti muista, milloin ja miten, vanhemmiltani kuitenkin). Jalka on ollut välillä komerossa, välillä hyllyllä. En ole raskinut luopua, mutten toisaalta tiennyt, mitä sillä tehdä.

Tänä syksynä olen kahteen otteeseen löytänyt kahdelta eri kirpputorilta samanlaisia kynttilänjalkoja. Isommat ensin, pienemmät myöhemmin (ja pieniä jäi vielä pari pöytään, hinta hirvitti). Nyt näitä on ryhmä. Minulla ei vain ole vieläkään kunnon paikkaa, eikä edes tarpeeksi kapeita kynttilöitä. (Mainittakoon, että kynttiläsomisteita meillä on muutenkin ihan riittämiin...). Mutta nyt minua miellyttää läpinäkyvyys, kuulaus. Ehkä se johtuu talven odotuksesta. Ja minulla on mielikuva, miltä ne joskus sitten näyttävät. Omalla paikallaan. Omassa valossaan.




5 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Kauniita... Voisiko niitä laittaa jollekkin kauniille vanhalle tarjottimelle vaikka. Vasta löysin sellaisen hopeisen kirppikseltä:) Mukavaa viikonloppua!

tinttarus kirjoitti...

Tulipa nostalginen olo!! Minulta löytyy samoja pikkuisia laatikon pohjalta. Olen ollut niistä luopumassa, mutten ole raskinut kun ovat kotoa saatuja, äidiltä joskus.....Esille eivät ole päässeet lähinnä syystä, ettei niitä pikkukynttilöitä ole osunut ostosten joukkoon....siis laiskuutta minun kohdallani. Kaunis kokonaisuus tulisi varmasti tarjottimelle. Muistini syövereistä kaivautuu esiin muisto, että äiti olisi niissä sellaisia pikkupallokynttilöitä poltellut.....mutta pitkänmalliset ovat kivempia!

emäntä kirjoitti...

Mari, kun olisikin joku vanha, kaunis tarjotin! Tarjottimia yleensäkin on meillä kovin vähän, ehkäpä alan etsiskellä sopivaa kirppareilta=)

Tinttarus, nyt kun mainitsit, tuli mieleen, että ehkäpä tuossa mummin vanhassa olikin pieni pallokynttilä mukana. Se on vaan hukkunut vuosia sitten. Pitkiä minä näihin ajattelin, täytyy merkata ostoslistaan, ei niitä muuten muista=)

Rauhantuomari kirjoitti...

Sinulla on aivan ihana blogi. Harva se päivä käyn katsomassa olisitko kirjoittanut jotain uutta.
Innoituksen omaan blogiini sain juuri sinun blogistasi :)

emäntä kirjoitti...

Rauhantuomari, kiitos kauniista sanoistasi! Voi kun ehtisikin kirjoittaa päivittäin...
Hauskaa tavata näin blogien maailmassa=)