keskiviikko 4. helmikuuta 2009

aikeita, saavutuksia, yksi uusi asukas




Puusavotta jatkuu. Pihakalusto alkaa muotoutua, polttopuita on jo vinopino. Pihaan on myös muuttanut dinonorsus (eli dinosaurus), ja sitä pitää muistaa ruokkia, muuten se syö meidät. Sisäänkin se yrittää, mutta äiti sai puhuttua ympäri (kun se on niin suuri, eihän se mahdu).

Pojalta vietiin unitutti viikko sitten, yllättävän koville on ottanut. Yskäkin vaivaa yhä. Mutta viime yönä kumpikaan lapsista ei herännyt kertaakaan. Ällistyttävää.

Kukat kuivuvat, mutta kylvimme jo yrttejä, vesikrassia, herneitä ikkunalaudalle. Hitaasti lähtevät, mutta vähän jo vihertää. Tytär varsinkin odottaa, kaipaa suuria, kasvattaisi kaikkea. Ilmoitti isona menevänsä viidakkoon töihin.

Muu aika on mennyt kotitöissä ja koukku kädessä, meinaan oppia virkkaamaan muutakin kuin isoäidinneliötä. Pitäisi vähän järjestelläkin paikkoja (siivota), mutta... Ehkä löydämme uuden sohvan viikonloppuna, odotan sitä, olethan sohva meitä varten jollain kirpputorilla tai kierrätyskeskuksessa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Äiti kerrohan satu mulle, kerrohan Peikkolasta..." Väkisin tuli tästä nimestä mieleen lastenlaulu!
Ensivierailulla täällä.Jatkanpa blogisi tutkailua.
Mukavaa kevään odotusta!

Nina kirjoitti...

Voi, miten näppärästi olette ideoineet pihakaluston. Tosi kivat tuolit!

Ah, sinulla olisi varmaan piha täynnä koivunrisua, josta voisi väännellä vaikka mitä kransseja!

emäntä kirjoitti...

Hei Vekara, kiva kun kävit ja tule toki toistekin=). En muuten tunne tuota laulua!

Nina, juu, risuja on ja paljon, suorastaan hukumme niihin. Vähän on väänneltykin ja tarkoitus olisi ehtiä tehdä lisää... oksasilppuriin tungetaan se mitä jaksetaan ja komea kokko tulee sitten lopuista. Ehkä pääsiäiskokko =)

kati kirjoitti...

Oi miten hauska oivallus tehdä pihakalusto! Oletteko tehneet pöydänkin?

emäntä kirjoitti...

Hei Kati! Pöytää ei ole vielä ehditty... miehen työt sotkee harrastuksia =) (minä kun en ole moottorisahaa vielä opetellut käyttämään ja hieman epäilen, josko koskaan opettelenkaan). Onneksi kesään on vielä aikaa, ehkä siihen mennessä.