Vaihtelevaa

Perheessä ollaan taas puolikuntoisia, alkaisi ihan oikeasti riittää nämä taudit. Olen yrittänyt piristyä väkisin, en tiedä oikein onnistuuko. Onnistuuko mikään väkisin.



Käsityöt (ja kaikki muukin) on tauolla. Virkkuukoukun sentään kaivoin esiin ja muistelin... Vielä ei tullut mitään päivänvaloa kestävää jälkeä... Tuo keltainen eläinkangas on vanha kirpparilöytö. Pari metriä pitkä ja hieman vajaa 30 cm leveä. Olen miettinyt, että mitä siitä tekisi, ja nyt sen tiedän: hernepusseja. Idean sain Puhdilta. Miten olinkin onnistunut unohtamaan, olihan meilläkin niitä lapsena, ainakin koulussa.



Ilmatkin ovat olleet ihmeellisiä tällä viikolla. Kaikkea on saatu, aurinkoa, kaatosadetta ja tänään tupruttaa lunta oikein kunnolla. Kaipaisin jo kunnon kevättä, vaikka eipä tuosta lumesta ole liikaa tänä talvena saanut nauttia. Mutta silti, tule kevät.......

Kaipaan säännöllisen epäsäännöllisesti lapsuuteni kesiä. Merta, saarta, pikkuista mökkiä, yksinkertaista elämää. Ennenkaikkea tuoksuja, makuja ja ääniä. Täällä etelässä meri on täynnä, se ei tuoksu niin suolaiselle (onkohan tämä vain harhaa..), kaikki on suurta ja sameaa (harhaa taitaa olla... ). Mahtaako koskaan enää löytyä kotirantaa johon juurtuisi niin. Kasvaisi kiinni. Pelkkänä kesävieraana tai sitten saaristolaisena (mikä huikea ajatus!!).

Iloa, iloa, monta sataa kiloa

Kaatosade. Ystävän vierailu. Mukana hänellä suloinen, rauhallinen parivuotias tytär. Vastapainoa meidän villikoille. Keväistä ruokaa, vaikkakaan ei vielä itse istutettua. Lopulta tyttären kanssa leivottiin tomaattijuustotorttu ja omenapiirakka. Ensimmäinen oli nii-in hyvää, toisesta kuului kommentti :

-Miten tästä tuli näin pahaa?

Taisi lipsahtaa kanelia liikaa, ainakin lapsen makuun...

Holtittomia

Tänään olen vaan pyörinyt ja hyörinyt, enkä oikein tiennyt, mihin hypätä. Lapset ovat vallan villeinä, tytärkin on siis parantunut (onneksi). Viimeistelin nallea, aloitin toista. Ompelusta ei kannata haaveilla. Tiskit jäivät, takka kylmeni. Lapset saivat ruokaa ja pienempi pääsi välillä unille, leikkiäkin ehdittiin. Ja neuloin joka välissä. Samalla silmäilin poikaa, kuuntelin tyttöä, koppotin poneja ja etsin milloin mitäkin elukkaa, tuttia tai nuken vaatetta. Kielsin ja maanittelin. Ja neuloin ja purin, ja taas alusta. Olikohan kenelläkään loppujen lopuksi kovin kivaa? (Lapsilla taisi olla)Miten nämä tunnit päivässä eivät riitä, miten kaiken ehtisi tehdä? Tai ehtiihän sitä, jos ei tee mitään ylimääräistä. Mutta ovatko omat harrastukset ylimääräisiä. Huokaus.

Viikonloppuna

Norsuja, lepoa ja muumikeksejä kuumeiselle tyttärelle.



Pojan myssy valmistui ja hyvin sopi päähän.
Uuteen pilvipukuun eivät värit ihan niin hyvin käy.
Voi voi.



Kaikkea suunniteltua ei ehtinyt.

Sohvia

Olohuoneesta on tullut aikalailla mieheni valtakunta. Huone on niin pieni, ettei sinne mahdu kuin välttämättömimmät. Sohva, tv-taso, muutama hylly kirjoille(ni). Ja lattialla on varsinainen lelukarnevaali koko ajan, siitä lapset pitävät huolen.

Mieheni sen sijaan on pitänyt huolen tekniikasta. En jaksa puuttua siihen, olen vain tyytyväinen, jos kaikki toimii. Ja jos osaan käyttää kaikkia laitteita... Luulen, että mieskin on aika tyytyväinen PAITSI... se sohva. Meillä on -käytännön syistä- ihan tavallinen, niksnaks-levitettävä vuodesohva. Mieheni ilmoitti haluavansa kunnon kotiteatterisohvan (esim täältä ) . Olin yllättynyt, olikohan se vitsi, en uskaltanut kysyä. Huokaus ja syvä sellainen. Mutta toisaalta sehän on vain sohva. Ehkä onnistuisin naamioimaan sen...

Minä puolestani olen etsiskellyt puusohvaa. Voi kun osuisi sopiva jo kohdalle! En pysty tarkkaan sanomaan, millaisen haluan (paitsi vanhan), tiedän sitten kun näen sen. Tässä saattaa siis mennä vielä tovi... Kahden sohvan loukkuun emme jää, sillä puusohva tulee sijoittumaan luontevasti keittiöön taikka eteiseen.



(kuva:Koti ja keittiö)

Äh

Arki. Hyvä sana. Minä en ihan vielä ole kiinni rytmissä, en kai tule olemaankaan ennen kuin poika alkaa nukkumaan yöt. Mutta tauti hellitti, taas jaksaa normaalit. Ja lapset ovat terveinä, liikkuvat silmää nopeammin (vai johtuuko se vain sumusta silmissäni...), poika oppii koko ajan uutta ja on niin liikuttavan onnellinen kaikesta. Tyttären mielikuvituksella ei ole rajoja, nautin hassuista kertomuksista.

Tänään muistelin ystäviä, vanhoja ja uusia. Olen niin huono pitämään yhteyttä. Tyttären avulla syntyi muutama kortti, muutama rivi. Perinteiset kirjeet ovat ihania, mutta kuoret jäivät vielä pöydälle. Kuulumiset ovat nyt niin vähäiset, samat vanhat valitukset, eikö täällä mikään muutu. Hassua, sillä en kuitenkaan ole onneton, vain väsynyt. Ja ehkä hieman kadonnut tähän uupumukseen, unohtanut tehdä asioita, joista itse nauttii. Mutta muutoshan on jo alulla, kodissa pyörii lankakeriä ja kankaita. Kun vielä saisi siveltimen käteen... Pitäisi kai ottaa mallia kolmivuotiaasta, hänelle maalaaminen on niin helppoa, hauskaa, mitä vain voi tapahtua.

Yksi asia täällä EI muutu: tavarat katoavat salaperäisesti... Kameran johto on hukkunut, joten säästän teidät kuviltani tällä kertaa.