Arki. Hyvä sana. Minä en ihan vielä ole kiinni rytmissä, en kai tule olemaankaan ennen kuin poika alkaa nukkumaan yöt. Mutta tauti hellitti, taas jaksaa normaalit. Ja lapset ovat terveinä, liikkuvat silmää nopeammin (vai johtuuko se vain sumusta silmissäni...), poika oppii koko ajan uutta ja on niin liikuttavan onnellinen kaikesta. Tyttären mielikuvituksella ei ole rajoja, nautin hassuista kertomuksista.
Tänään muistelin ystäviä, vanhoja ja uusia. Olen niin huono pitämään yhteyttä. Tyttären avulla syntyi muutama kortti, muutama rivi. Perinteiset kirjeet ovat ihania, mutta kuoret jäivät vielä pöydälle. Kuulumiset ovat nyt niin vähäiset, samat vanhat valitukset, eikö täällä mikään muutu. Hassua, sillä en kuitenkaan ole onneton, vain väsynyt. Ja ehkä hieman kadonnut tähän uupumukseen, unohtanut tehdä asioita, joista itse nauttii. Mutta muutoshan on jo alulla, kodissa pyörii lankakeriä ja kankaita. Kun vielä saisi siveltimen käteen... Pitäisi kai ottaa mallia kolmivuotiaasta, hänelle maalaaminen on niin helppoa, hauskaa, mitä vain voi tapahtua.
Yksi asia täällä EI muutu: tavarat katoavat salaperäisesti... Kameran johto on hukkunut, joten säästän teidät kuviltani tällä kertaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hienoa kuulla, että siellä ollaan terveitä. Ja vauhtia riittää ;)
Erittäin noloa tunnustaa, että olisin unohtanut koko ystävänpäivän, ellei mieheni olisi tuonut minulle ystävänpäiväkukkia! Välissä näinkin päin. :) Mutta aina voi syyttää työkiireitä, niitä kun tuntuu riittävän...
Olipas mukava muistutus=) Kukkia on aina kiva saada.
Lähetä kommentti