Ihan hyvä päivä

Aamulla oli viileää. Käytiin metsässä, käpyjä poimimassa ja ihmettelemässä ihan kaikkea. Muutama mustikka löytyi. Päivällä moikattiin naapurin hepat ja kurkittiin kaloja joesta (ei näkynyt). Ystävät kävivät. Mies tuli ajoissa töistä. Kaapissa suklaakakkua.

Vielä voisin kaivata jotain, mutta tänään en viitsi.

Muitakin sävyjä

Viikonlopun rymyilystä selvittiin. Kanoottiretki oli varsin hauska, ei kastuttu, kaaduttu, ei edes horjuttu. Muutamaan otteeseen kanoottia piti kantaa (vähävesisten pikkukoskien yli), ja se kyllä meinasi käydä hermoille. Rannat on päästetty huonoon kuntoon, raahaa siinä sitten venettä parimetristen nokkosten keskellä. Mutta kuuluu kai asiaan, pienet pistelyt ja kirpaisut.

Tänään onkin syksynhenkäys tuulessa (tai ehkä se vain tuntuu siltä helteen jälkeen). On tehty kotihommat, pyykit pesty, ruuat laitettu. Vähän näperrelty kortteja ja leikekirjaa. Tehty vanhoja palapelejä. Alla kirpparilöytö, kuvan takia ostettu. Yllättäen pari palasta uupui, tytärtä ei paljon harmittanut, äitiä ehkä vähän.




Leikekirjaan liimattiin vaaleita kuvia, mutta myös täyteläisempiä, syksyisempiä. Jotenkin on tullut myös haalittua pihaan rojua syksyä varten, ruskaa, havuja, käpyjä odottamaan.

Kuivaharjoittelua

Mikähän kesässä mahtaa olla lasten mielestä parasta... Loputtomat vesileikit luulisin. Muistelisin.




Tänään lapset ovat taas viihdyttämässä mummua ja pappaa; mies on luvannut viedä minut joelle. Kanootilla, jonka osti viikko sitten. Olen innoissani, mutta jostain syystä minua hieman hirvittää. Johtuneeko kamalasta tuulesta (pohjoisesta, tyyntyy onneksi illaksi. Luultavasti.). Vai sitten kanootista. Sellaisen kyydissä en ainakaan muista olleeni, kuivalla maalla vain olen testaillut. Kiikkerältä tuntui. Joki sinällään on myös hieman oudompi tapaus, mitä pyörteitä ja kiviä siellä vaaniikaan kanoottiparan pohjan tuhoamiseksi (ei se kuulemma pienistä rikki mene..). Mitään hurjaa koskenlaskua ei tosin ole suunnitelmissa, rauhallista melontaa ja kalastusta vain.

Vanhaksi olen kai tulossa (tullut?), koska ei voisi kuvitella, että merellä kasvanut muuten miettii kaatuuko vai uppoaako kanootti. Parempi mennä vielä istumaan kyytiin, totuttelemaan, keinuttelemaan nurmikon turvassa. Etten sitten itse onnistu keikauttamaan venettä nurin=)

Porvoo

Lauantaina tuli käveltyä auringon paahteessa ja kauniissa maisemassa. Piipahdimme ystävän kanssa Porvoossa käsityömessuilla sekä vanhassa kaupungissa. Messuilta toivoin ideoita, inspiraatiota. Pelkäsin kukkaron kevenevän aivan liikaa. Hieman petyin, vaikka kauniita sävyjä, taitavia ja mukavia ihmisiä, hienoja käsitöitä siellä toki oli. Rahat säästyivät tällä kertaa.

Vanha kaupunki oli yhtä ihana kuin ennenkin. Mutta ihmisiä oli paljon, tilaa vähän. Joidenkin kauppojen ovelta sai palata takaisin, se hieman latisti tunnelmaa. Onneksi ei ollut mitään pakollista ostettavaa, sitten olisi vain pitänyt ängetä muun väen sekaan. Mutta taas on kiva suunnitella seuraavaa reissua. Parempaan aikaan (hiljaisempaan..), ilman lapsia, ilman kiirettä.

Tänään sataakin sitten kaatamalla, taitaa tulla askartelupäivä=)

Projekti

Minulla on ollut onni saada mummin vanha klaffipöytä.
Kunnostamisen aloitin jo -öhöm- viime kesänä. Ja nyt sitten vasta pääsin jatkamaan. Tiedättehän, koskaan ei ole muka aikaa, ei paikkaa, ja kun ulkona joutuu tekemään, ei ole sopivaa säätä -ainakaan sopivaan aikaan. Mutta tänään pääsin jo aika pitkälle, seuraavaksi olisikin rautakauppareissu tarpeen (ja milloinkahan sen saisi aikaiseksi...).





Yhden laatikon pohjalta löytyi hauska kuva. Arvuuttelimme vanhempieni kanssa, että kukahan on mahtanut tämän piirtää. Isä ei kuulemma, koska hänen lapsuudessaan ei ollut tusseja. Ja aika kirkkaina ovat värit pysyneet. Siispä epäilen veljeäni...

Hei hoi hauki

Olen kommentoinut muiden blogeissa kuvia, jotka on otettu veden äärellä. Huokaillut. Eilen illalla sain hieman
lääkettä ikuiseen kaipuuseen.




Mies näytti ottipaikkansa ja pääsin muistelemaan vavan käyttöä. Tosin se taitaa olla kuin pyörällä ajo, ei unohdu, vaikka aikaa on ... niin, vuosi ainakin. Ei kelvannut kaloille vieheet, perhot, ei edes madot. Parin tunnin jälkeen rämmin kotiin, sohvalle käsitöiden pariin. Mies palasi puoliltaöin ja oli saanut vaikka ja mitä kaloja=). Vanha totuus, iltahämärissä alkaa syönti.
Mutta mukavaa oli, tahtoo pian uudestaan.

Tänään sain vielä nukkua ja suunnittelin tekeväni en-yhtään-mitään koko päivänä, mutta lapset ovatkin jo tulossa kotiin. Joten kohta alkaa hulina, arki, tutut rutiinit. Ihanaa sekin.

Juhlien jälkeen

Talossa ja pihassa on ollut elämää pari päivää. Vilinää, kitinää, naurua. Paljaita varpaita, kermaa suupielissä. Tytär täytti neljä vuotta. Voiko sitä koskaan lakata ihmettelemästä, kuinka nopeasti aika menee.

Vieraiden lähdettyä lapset pääsivät mummolaan yökylään. Nyt meillä vasta hiljaista onkin! Ja jatkuu vielä huomiseen. Ilta oli kummallinen, niin syvällä selkäytimessä ovat iltapalat ja nukutusrutiinit. En oikein osannut olla. Hassua. Kaipaan niin usein omaa aikaa, hengähdystaukoa, hetkeä, jolloin kuulisi omat ajatuksensa, voisi keskustella toisen aikuisen kanssa ilman keskeytystä, ja ja ... lista on pitkä. Mutta sitten kun lapset ovat mummun hoivissa, oloni on orpo. Jotain puuttuu. Kauppaan mennessä osoittelen traktorit ja koirat, vaikka takapenkki on hiljaa. Pihalla huomaan madot ja sisällä muistan laittaa tavarat paikoilleen. Vaikka voisin elää kuin PELLOSSA, löhötä, laiskotella, kutoa rauhassa, syödä suklaata lounaaksi... Ehkä vielä opin. Päästämään irti, edes hetkeksi. Nyt olen vielä palasina, hämmentynyt.

Mutta lapsilla on varmasti ihanaa=)