Talossa ja pihassa on ollut elämää pari päivää. Vilinää, kitinää, naurua. Paljaita varpaita, kermaa suupielissä. Tytär täytti neljä vuotta. Voiko sitä koskaan lakata ihmettelemästä, kuinka nopeasti aika menee.
Vieraiden lähdettyä lapset pääsivät mummolaan yökylään. Nyt meillä vasta hiljaista onkin! Ja jatkuu vielä huomiseen. Ilta oli kummallinen, niin syvällä selkäytimessä ovat iltapalat ja nukutusrutiinit. En oikein osannut olla. Hassua. Kaipaan niin usein omaa aikaa, hengähdystaukoa, hetkeä, jolloin kuulisi omat ajatuksensa, voisi keskustella toisen aikuisen kanssa ilman keskeytystä, ja ja ... lista on pitkä. Mutta sitten kun lapset ovat mummun hoivissa, oloni on orpo. Jotain puuttuu. Kauppaan mennessä osoittelen traktorit ja koirat, vaikka takapenkki on hiljaa. Pihalla huomaan madot ja sisällä muistan laittaa tavarat paikoilleen. Vaikka voisin elää kuin PELLOSSA, löhötä, laiskotella, kutoa rauhassa, syödä suklaata lounaaksi... Ehkä vielä opin. Päästämään irti, edes hetkeksi. Nyt olen vielä palasina, hämmentynyt.
Mutta lapsilla on varmasti ihanaa=)
5 kommenttia:
Voi kuulostaa niin tutulta! Yritä kuitenkin nauttia, kun saat hetken huokaista. Iloista päivää toivottelee Tiina
Niinpä, se vie aikansa kun huomaa olevansa yksin ja että siitä osaisi nauttia. Mutta nautippa nyt vaan kesäisestä päivästä ja kiitokset arvauksesta :)
Kiitos Tiina ja Eija! Kyllähän minä lopulta nautinkin päivästä, kunhan pääsin liikkeelle=)
Heippa ja kiitos että jätit kommentin blogiini =) sen avulla osasin vastavierailulle!! Poikkean varmasti jatkossa usein.
Kivaa Niina, kiitos käynnistä. Tulen taas vastavierailulle!
Lähetä kommentti