Olen välillä hieman kärsimätön. Mies on sitä suurinpiirtein aina. Jotenkin kuitenkin tämä asuminen tässä, keskeneräisessä, onnistuu. Välillä oikein hyvinkin. Välillä minä saan jonkun nyt-äkkiä-mulle-jotain-valmista -puuskan ja sitten alkaa tapahtua. Kuten keittiön kaapinovet saavat kyytiä. Hiomista, maalaamista ja maalaamista. Toteamista, että pitäisi olla toisenlaiset välineet. Niiden hankkimista. Uudelleen maalaamista. Tilanpuute, vesisade. Mutta kas, ovet ovat kuin uudet, mutta kehtaanko edes sanoa, että alakaapit ovat käsittelemättä... ja tämä projekti alkoi viime kesänä. No, kohta pääsee taas pihalle maalaamaan =)
Meillä on siis suunniteltuja projekteja, remontteja, joista suurimmat vielä odottavat. Sitten on näitä minun päähänpistojani, ihan pieniä juttuja, haaveiltuja, huonosti suunniteltuja. Mutta työn edetessä suunnitellaan lisää. Valmista tulee, lopulta. Olen huomannut, että aloittaminen on aina vaikeinta, joten parempi ottaa pensseli käteen silloin kun inspiraatio iskee. Lapset toki keskeyttävät aivan kaiken työn, mutta kuten sanottu, mikään ei valmistu koskaan, jos ei edes aloita.
Meillä on siis suunniteltuja projekteja, remontteja, joista suurimmat vielä odottavat. Sitten on näitä minun päähänpistojani, ihan pieniä juttuja, haaveiltuja, huonosti suunniteltuja. Mutta työn edetessä suunnitellaan lisää. Valmista tulee, lopulta. Olen huomannut, että aloittaminen on aina vaikeinta, joten parempi ottaa pensseli käteen silloin kun inspiraatio iskee. Lapset toki keskeyttävät aivan kaiken työn, mutta kuten sanottu, mikään ei valmistu koskaan, jos ei edes aloita.
2 kommenttia:
Juu kyl se jotenkin niin menee, että aina joskus saa semmoisen tarmon puuskan ja saa jutun valmiiksi, sitä sitten ihmettelee kun ei aikaisemmin sitäkään tullut tehtyä, vaikke nyt niin iso homma olisikaan ollut kyseessä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)
Kuullostaa niiiiin tutulta! ;)
Lähetä kommentti